
Turun Toverit ry:n tukirahaston tarkoituksena on vahvistaa Turun Toverit ry:n asemaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden sekä sosioekonomisen syrjäytymisen ehkäisijänä. Rahaston toimintamuotona on jakaa rahaston varoja niille yhdistyksen ja sen yhteistyöseurojen toiminnassa mukana oleville perheille, jotka tarvitsevat taloudellista tukea seurassa toteutettavasta toiminnasta aiheutuviin kausimaksuihin. Tukea voidaan tapauskohtaisesti ja erityisen harkinnan jälkeen myöntää myös muihin urheilutoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin, kuten kilpamatkakuluihin. Rahasto täydentää muuta samaan tarkoitukseen asetettua tukitoimintaa.
Tuen jakoperusteissa otetaan huomioon perheen sosioekonominen tilanne, hakijan harrastekustannusten suuruus, harrastajan sitoutuneisuus sekä yleinen asennoituminen harrastetoimintaan ja harrastajan suhtautuminen koulunkäyntiin. Rahastosta myönnettävien tukien suuruus perustuu hakijan perheen sosiaalis-taloudelliseen tilanteeseen sekä rahaston sen hetkisen pääoman määrään. Tuet maksetaan jaoston tilille, josta ne ohjataan kyseisen harrastajan kuluihin. Päätökset myönnettävistä tuista tekee rahastoryhmä, jonka toimintaa valvoo TuTo ry:n hallitus.
Koronavirustilanteen vaikutusten vuoksi 27.4.-17.5. järjestettävässa haussa tukea voivat hakea kaikki TuTon ja sen verkostoseurojen 4-18-vuotiaat harrastajat.
Tukihakua koskevat kyselyt: Sini Paakkinen / 040 350 5427 / sini.paakkinen@tuto.fi
Hakulomake: https://www.tuto.fi/lomake/1112/tuton-tukirahaston-haku-kevat-2020
Muista tykätä rahastosta Facebookissa:

| 03.02.2026 11.35 | Vuorikodin kesäpaikkahaku on auki 1.-28.2.2026 |
| 02.02.2026 11.08 | Tutojumpan kevätkauden lukkari |
| 29.01.2026 09.46 | Raparperitaivas Uittamolla |
| 19.12.2025 14.39 | Toimisto hiljenee joulun viettoon |
| 08.12.2025 12.53 | TuTon painikoulu alkaa |
| 14.11.2025 13.20 | Syysvuosikokous pidetty |