Turun Toverit ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Sini Paakkinen. Paakkinen on aloittanut tehtävässään 1.10.2019.
Sini Paakkinen on 30-vuotias valtiotieteiden maisteri, joka on toiminut TuTossa kehittämiskoordinaattorina syksystä 2017. Paakkinen on tehnyt töitä eri yhteistyöverkostojen rakentamiseksi oppilaitosten, yritysten, seurojen ja kaupungin kanssa sekä hoitanut tiedottamiseen ja tapahtumajärjestelyihin liittyviä asioita. Lisäksi uusi toiminnanjohtaja, kahden pojan äiti, on Turun Toverit ry:n tukirahaston perustamisen takana. Tukirahaston avulla seura voi mahdollistaa lasten harrastuksen jatkumisen, vaikka perheellä olisikin taloudellisia vaikeuksia.
Henry Toivari toimi seuran toiminnanjohtajana 21 vuotta. Samalla Henkka on hoitanut myös lukuisia luottamustehtäviä kunnallisella puolella sekä liikunnan ja ay-liikkeen puolella. Hän on ollut muun muassa Turun kaupungin opetuslautakunnassa puheenjohtajana, LiikUn hallituksen jäsenenä, TUL:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana sekä Turun seuraparlamentin puheenjohtajana (nykyään) ja perustajajäsenenä. Lisäksi Henkka on ollut jäsenenä muun muassa Vason hallituksessa sekä Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnassa.
09.05.2025 14.16 | Uittamolla jälleen kesäteatteria |
08.05.2025 13.56 | Henkilöstövaihdoksia TuTo ry:ssä |
07.05.2025 14.36 | Perhefutis starttaa taas! |
14.04.2025 13.12 | Tukirahaston haku 4-12-vuotiaille |
01.04.2025 13.51 | Kutsu kevätvuosikokoukseen |
14.02.2025 12.28 | TUL palkitsi TuTon |