TuTon U11 joukkue kävi huhtikuun lopussa Luxemburgissa pelaamassa Huskies Ice Cup-turnauksessa. Matkaa joukkue alkoi järjestelemään jo vajaa vuosi sitten, kun yksi edellisen
kauden pelaajista muutti Keski-Euroopan pieneen ruhtinaskuntaan. Vihdoin toimeliaan varainhankinnan jälkeen joukkueen bussi suuntasi 26.4. kohti Helsinki-Vantaan
lentokenttää, ja kahden lennon jälkeen joukkue laskeutui iltahämärässä Luxemburgin lentokentälle.
Perjantaina joukkue tutustui kisapaikkaan reippaan jääharjoituksen muodossa, ja tämän jälkeen ohjelmassa oli kaupunkiin tutustumista. Historialliset rakennukset sekä korkeuserot
tekivät maisemia ihaileviin pelaajiin vaikutuksen. Iltaa vietettiin yhteisellä illallisella ennen aikaista nukkumaanmenoa.
Lauantai-aamuna alkoi U11 Huskies Ice Cup. Kulttuurierona mainittakoon, että paikallisissa turnauksissa pelattiin ottelut peliajalla 20min suoraa aikaa. Täten turnauksessa
pelattiinkin kokonaisuutena kahdeksan ottelua kahden päivän aikana. Lopulta TuTo pääsi nostamaan voittopokaalia sunnuntai-iltapäivänä, tosin hyvin pikaisesti.
Paikalliseen tapaan otteluaikataulu venähti sunnuntaina, ja finaalin jälkeen varusteet pakattiin kiireesti kassiin ja suunnattiin lentokentälle. Kotona Rajupaja Areenalla bussi oli
lopulta noin kello 2:30 maanantain puolella.
Turnauksessa päästiin mittaamaan vastustajia, joita harvemmin Suomen turnauksissa tapaa. TuTo pelasi turnauksessa seuraavia vastustajia vastaan: JOKERS Cergy (Ranska), Stuttgart REBELS (Saksa), Luxemburg HUSKIES (Luxemburg), Dammarie Les-Lys CARIBOUS (Ranska), BTC / Moutiers (Sveitsi).
15.05.2025 15.17 | Iiro Hautalasta junnukiekon huoltopäällikkö |
13.05.2025 22.56 | Lapsi-vanhempiluistelukoulun ilmoittautuminen kauteen 2025-2026 avattu! |
13.05.2025 22.50 | Kiekkokoulun ilmoittautuminen kauteen 2025-2026 avattu |
08.05.2025 11.00 | Päivitys kauden 2025-26 valmentajanimityksiin |
07.05.2025 12.30 | Kevään palautekyselyn satoa |
06.05.2025 15.58 | Henkilöstövaihdoksia TuTo ry:ssä |