Palautekyselyn tulokset
JääkiekkoJulkaistu: 20.06.2024 09.56

Palautekyselyn tulokset


Seuratoimijoiden palautekyselyn tulokset

TuTo juniorijääkiekko on mukana Suomen Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelmassa. Tavoitteenamme on olla jääurheiluperheen monipuolinen kasvattaja, joka liikuttaa ja lisää lasten ja aikuisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yksi toiminnan laadun mittaamisen ja parantamisen keskeisiä välineitä on seuran toimijoille suunnattu palautekysely, johon oli mahdollista vastata huhtikuun aikana.

Kysely sisälsi väittämiä, joiden paikkansa pitävyyttä mitattiin asteikolla täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, jokseenkin eri mieltä, täysin eri mieltä ja en osaa sanoa. Tämän lisäksi oli mahdollista antaa myös avointa palautetta sekä kehitysehdotuksia.

Kyselyyn saatiin 379 vastausta. Olemme erittäin kiitollisia kaikista vastauksista ja erityisesti siitä, että monet vastaajat olivat avoimesti kirjanneet mielipiteitään ja ehdotuksia toiminnan parantamiseksi. TuTon juniorijääkiekon menestyminen koettiin tärkeäksi asiaksi ja tässä haluttiin olla avuksi.

Kyselyn tulokset on läpikäyty ja niitä tullaan käyttämään toimintamme kehittämiseen pitkäjänteisesti. Tavoitteena on kehittää seuran yleisiä toimintatapoja ja erityisesti parantaa niin pelaajien kuin myös kaikkien toimijoiden tyytyväisyyttä, yhteisöllisyyttä sekä toiminnan laatua.

Palautekysely vanhemmille

Vanhempien vastauksista ”Täysin samaa mieltä” ja ”Jokseenkin samaa mieltä” osuus oli 64 - 90%, joka osoittaa yleisen tyytyväisyyden olevan hyvällä tasolla. Seuraavat kehityskohteet nousivat esiin avoimessa palautteessa

  • harrastuksen kustannusten nousu nähtiin huolestuttavana
  • seuran viestinnän selkeys ja riittävyys
  • pelaajien ja valmentajien väliset kehityskeskustelut
  • edustusjoukkueen pelaajien vierailut joukkueiden harjoituksissa

Palautekysely pelaajille

Pelaajien tyytyväisyyskysely oli jaettu kahteen ikäluokkaan; U13-U20-juniorit, jotka vastasivat kyselyyn itsenäisesti ja U7-U12-juniorit, jotka vastasivat kyselyyn yhdessä vanhemman kanssa.

U13-U20 ikäluokkien vastauksista ”Täysin samaa mieltä” ja ”Jokseenkin samaa mieltä” osuus oli 74 - 97%. Tämä tulos on positiivinen ja hieno osoitus pelaajien tyytyväisyydestä kuluneen kauden toimintaan. Seuraavat toiveet ja kehityskohteet nousivat esiin avoimessa palautteessa

  • aikaisemmat harjoitusajat
  • yksilövalmennus ja palautteen anto
  • maalivahtivalmennuksen tehostaminen ja mv-jäät
  • valmennuksen vaatimustason nosto

U7-U12 ikäluokkien vastauksista ”Täysin samaa mieltä” ja ”Jokseenkin samaa mieltä” osuus oli 90-100%. Tämä tulos antaa vahvan tuen valmennukselle ja näyttää meidän olevan oikealla tiellä myös nuorempien pelaajien valmennuksessa. Seuraavat toiveet ja kehityskohteet nousivat esiin avoimessa palautteessa

  • luisteluharjoituksien lisääminen
  • harjoitusaikojen pysyvyys samoille päiville
  • enemmän pelin opettamista ja pelejä
  • lisää mailankäsittelyharjoituksia


Palautekysely toimihenkilöille

Toimihenkilöiden vastauksista ”Täysin samaa mieltä” ja ”Jokseenkin samaa mieltä” osuus oli 54-87%. Vapaaehtoiset toimihenkilöt ovat seuralle tärkeä ja arvokas osa koko toimintaa. On tärkeää ylläpitää jatkuvaa vuorovaikutusta ja keskustelua, miten toimintaa pitäisi kehittää. Tulos on hyvä osoitus yhteisestä tavoitteesta kehittää pelaajia, mutta samalla se myös laittaa pohtimaan miten voimme olla vieläkin parempia. Seuraavat kehityskohteet nousivat esiin avoimessa palautteessa

  • seuran tuki ja koulutus valmennuksen kehittämiseksi
  • kommunikaatio ja viestinnän selkeys sekä ajoitus
  • selkeät linjaukset junioreista kilpakiekkovaiheeseen
  • yhteistyön parantaminen ikäluokkien valmentajien välillä
  • toimihenkilöiden tehtävien ja vastuiden tarkennukset


Miten tästä eteenpäin?

Tulemme kuluvan kauden aikana kertomaan säännöllisesti, missä toiminnan kehittämisessä mennään. Kyselyn tulokset ovat auttaneet jo käynnistämään kehitystoimenpiteitä ja selvityksiä toiminnan eri osa-alueilla. Tulemme tarvitsemaan tietysti kaikkien panosta voidaksemme tehdä seurastamme vieläkin vahvemman. Käydään myös avointa päivittäistä keskustelua kehittämistä vaativista asioista, se takaa nopeat ja tehokkaat toimenpiteet.


Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!


Turun Toverit ry

Sepänkatu 5b, 20700 Turku

toimisto@tuto.fi


Y-tunnus: 0142329-1