TuTossa hiljennytään jouluun
Julkaistu: 22.12.2020 00.00

TuTossa hiljennytään jouluun


Rehellisesti sanottuna tuntuu hyvältä todeta, että vuosi on kääntymässä lopuilleen. Koronavirustilanne on vaikuttanut tänä vuonna meidän kaikkien elämään enemmän kuin varmaan uskalsimme ajatellakaan. Se on ollut suuri haaste myös seuralle. Harrastetoiminnan taukojen lisäksi seura menetti suurimmat varainhankintakeinonsa. Mutta yhdessä on yritetty ja yhdessä myös selvitään. Vietetään hyvä loma. Liikutaan yhdessä perheen kanssa ja pidetään lapsista huolta.

Jos joku ei vielä ole nähnyt Kakkupoikien ja TuTo U10-joukkueen yhteistyössä tekemää musiikkivideota ”Pyyntö”, se kannattaa katsoa nyt täältä:


Annetaan lasten nauttia ajastaan, pitää siipensä puhtaina ja ehjinä sekä kannustetaan vielä silloinkin, kun itsestäkin tuntuu epävarmalta. Muistetaan aina tukea liikuntaa ja liikkumista.

Myös meillä toimistolla keskitytään hetkeksi viettämään joulunaikaa omien perheidemme kanssa. Siksi toimisto onkin suljettuna 23.12.-3.1. Kiireellisissä asioissa voi soittaa toiminnanjohtajalle (Sini Paakkinen, puh. 040 350 5427).

Onnellista joulua ja kaikkea hyvää vuodelle 2021!

Seuran uusimmat

Turun Toverit ry

Sepänkatu 5b, 20700 Turku

toimisto@tuto.fi


Y-tunnus: 0142329-1