TuTolle menestystä Tähtikisoissa
PöytätennisJulkaistu: 02.02.2026 15.43

TuTolle menestystä Tähtikisoissa

Turun Pyrkivän pöytätennisjaoston 50-v. Tähtikisoihin 31.1.-1.2. osallistui yhteensä kahdeksan TuTon pelaajaa. Myös menestystä saatiin: Lauantaina 31.1. sijoittuivat Ismo Selkälä toiseksi luokassa M-1100, Ari Rosten kolmanneksi luokassa M-1400 ja Jukka Vehmanen kolmanneksi luokassa M-1500. Lisäksi Rosten sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon luokassa M-1500. Muista tutolaisista Antti Kirveskari jäi vasta kuumeesta toipuneena ilman voittoja luokassa M-1500. Myös Jukka Heinon ja Juha Suotmaan ottelut päättyivät alkupooleihin luokassa M-1700.

Sunnuntaina 1.2. TuTo sai yhden palkintosijan lisää, kun Juha Suotmaa sijoittui toiseksi luokassa M-1600. Tomi Penttilä joutui sen sijaan luovuttamaan omat pelinsä luokan M-1800 alkupoolissa akillesjännevaivan takia. Janette Penttilä jäi molemmissa luokissaan alkupooliin, mutta oli luokassa M-1000 lähellä päästä jatkoon pudottuaan kahdella otteluvoitollaan eräsuhteen perusteella. Yhteensä TuTolle siis neljä palkintosijaa, joista kaksi kakkossijaa ja kaksi kolmossijaa. Luokkavoitto jäi tällä kertaa saavuttamatta.


Turun Toverit ry

Sepänkatu 5b, 20700 Turku

toimisto@tuto.fi


Y-tunnus: 0142329-1