Yleisurheilussa on hohtoa
28.10.2020 13:04 Uutiset / Pääsivusto

Yleisurheilussa on hohtoa

Yleisurheilu lajina sisältää juoksulajien lisäksi heitto- ja hyppylajeja. Lajikirjo on niin laaja, että jokaiselle nuorelle urheilijalle löytyy oma vahva lajinsa. Harjoittelu on pitkäjänteistä oman kehon kehittämistä ja oppimista. Huonosti mennyt suoritus opettaa monesti enemmän kuin uskommekaan. Yleisurheilussa myös kilpaillaan, se antaa lisäsytykettä ja hohtoa harjoitteluun.

Yleisurheilu on ollut tärkeä osa Turun Toverien lajivalikoimaa jo pitkään. Menestyksekkäiden vuosikymmenien jälkeen etsimme uutta suuntaa keskittymällä erityisesti nuorisourheiluun. Haluamme taata jokaiselle Turun seudulla asuvalle tytölle ja pojalle hyvän harrastusmahdollisuuden perinteikkäässä seurassa. Lisäksi haluamme taata jokaiselle urheilijalle mahdollisuuden löytää omat rajansa ja kehittyä eteenpäin niin urheilussa kuin muussa elämässä. Valmentajille haluamme taata samalla tavoin mahdollisuuden kehittyä eteenpäin. Tavoitteenamme on kasvattaa samalla aktiivisia kansalaisia, jotka omalla tavallaan vievät Suomea eteenpäin ja toimivat tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolestapuhujina. Urheilussa tähän annetaan hyviä eväitä.

Kulunut vuosi 2020 ei ollut millään tavoilla tavanomainen. Keväällä koronapandemia sotki yhteisharjoittelua ja keskeytti juuri alkaneen ulkokilpailukauden. Vasta heinäkuussa alkoivat kilpailut uudelleen. Iloiten huomasin kuitenkin, että nuoret urheilijat eivät tästä olleet hämmentyneitä ja kilpailut jatkuivat normaaliin tapaan.

Turussa järjestettiin yleisurheilun kaksi suurtapahtumaa elokuussa – Paavo Nurmen kisat ja Kalevan kisat. Tuto toimi kisojen järjestäjinä yhdessä Turun Urheiluliiton ja Turun Weikkojen kanssa. Lähes viikonmittainen kisarupeama sujui koronarajoituksista huolimatta mallikkaasti. Itsekin talkoolaisena läheltä nähneenä voin vakuuttaa, että tällaiset tapahtumat vaativat paljon taitavia vapaaehtoisia. Tunnelma hienossa yleisurheilupyhätössä oli todella mieleen painuva. Nuoret tutolaiset urheilijat toimivat monissa tehtävissä kisojen aikana saaden läheltä nähdä, miten huippu-urheilijat valmistautuvat kisatapahtumaan. Lisämausteena hyvin onnistuneille Kalevan kisoille olivat Tuton Milja Thuressonin ja Frederic Tranchandin mitalisijoitukset.

Yleisurheilu kilpailee lajina isossa kaupungissa monien muiden lajien kanssa urheilijoista. Yleisurheilua voi harrastaa monen muunkin lajin ohella, joten toivotan kaikki tervetulleeksi kokeilemaan mieleistä lajia. Tilaa seurassa on urheilijoille, valmentajille ja muille vapaaehtoisille.

Tervetuloa!

Kimmo Nurmi

Turun Toverit yleisurheilujaoston tuore puheenjohtaja


   
Lisää uutisia
Yleisurheilu
«  Heinäkuu   »
Kategoriat