Turun Ringette osaksi TuTo ry:tä
SeuraJulkaistu: 06.09.2022 12.39

Turun Ringette osaksi TuTo ry:tä

Turun Ringette osaksi TuTo ry:tä

Turun Ringeten hallitus on tehnyt yksimielisen päätöksen sulauttaa Turun Ringeten toiminta osaksi TuTo ry:n toimintaa.

Päätöksen taustalla ovat ensisijaisesti Turun kaupungin tekemät muutokset jäänjaossa sekä hallinnollisten asioiden selkiyttäminen osana suurempaa emoseuraa. Lisäksi sulauttaminen mahdollistaa ringeten aseman säilyttämisen ja vahvistamisen paremmin osana Turun kaupungin liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia.

– Päätöstä piti punnita tarkkaan, mutta se oli lopulta helppo. Yksin emme ole pärjänneet jäänjaossa enää pariin kauteen, ja yhteistyö jäiden osalta TuTon kanssa on sujunut hyvin, joten sulautuminen mahdollistaa harrastajillemme jatkossakin sopivat jääajat ja näin myös ringeten aseman vahvistamisen Turun seudulla, kommentoi Turun Ringeten puheenjohtaja Juha Pavén.

Myös TuTo ry:lle yhdistyminen tuo synergiaetuja:

– Haluamme tarjota tytöille mahdollisuuden harrastaa jääurheilua laadukkaasti tyttöjen omissa joukkueissa ja sarjoissa, joten ringette on täydellinen lisä lajivalikoimaamme. Tavoittelemme merkittävää ringeten harrastajamäärän kasvua jo tällä kaudella, ja tavoitteenamme on tulevaisuudessa vankistaa ringeten asemaa nykyisestä kaikissa ikäluokissa, täydentää TuTo ry:n valmennuspäällikkö Toni Arppe.

Turun Ringeten perinteikäs logo säilyy mukana TuTon ringettepeliasuissa yhdistymisen jälkeenkin yhdessä TuTo-logon kanssa. Yhdistyminen käynnistyy kaudella 2022–2023 ja se jatkuu, kunnes taustatyöt on saatu tehtyä. Turun Ringeten jäsenistöä ja toimihenkilöitä tiedotetaan asioista yhdistymisen edetessä joukkueiden, nettisivujen ja somekanavien välityksellä.

Lisätiedot yhdistymisestä medialle:

Turun Ringette: puheenjohtaja Juha Pavén, p. 0400 525 537

TuTo ry: valmennuspäällikkö Toni Arppe, p. 0400 971 091

Turun Toverit ry

Sepänkatu 5b, 20700 Turku

toimisto@tuto.fi


Y-tunnus: 0142329-1