Vilposen hatullinen kaatoi APU:n
Julkaistu: 16.06.2020 00.00

Vilposen hatullinen kaatoi APU:n

Vihdoin ja viimein käyntiin saatu kotimainen jalkapallokausi ei TuTon miesten edustukselta olisi paremmin voinut alkaa. Kovan taistelun jälkeen kylään saapunut Auran Palokunnan Urheilijat joutui poistumaan kotimatkalle 5-3-tappio niskassaan.

Kotijoukkue oli suurimman osan ottelusta niskan päällä ja taisteluvire oli kohdillaan joka äijällä. Myös valmentaja Kujanpään vaihtoruletti takasi, että juosta jaksettiin loppuun saakka ja alussa hankittu parin maalin hajurako säilyi tuomarin päätösvihellykseen saakka.


Hyökkäyspäässä kaksikko Robin Aalto – John Vilponen löysi toisensa läpi ottelun hyvin ja tuloksena oli Vilposelle kolme maalia. Vilponen olikin alati vaarallinen pallon saatuaan ja tilille olisi voinut kertyä useampikin osuma. Kaksi muuta osumaa viimeistelivät Nghia Huynh ja Arttu Latvaniemi.

Puolustuksessa täydet minuutit ahkeroinut topparipari Sebastian Grünbaum – Iiro Paakkinen huolehti jykevällä otteellaan, että paketti pysyi hyvin kasassa. Samoin tolppien välissä Timo Kiviranta esitti paraatitorjuntoja juuri oikeisiin paikkoihin auralaisten hakiessa kavennusta.

Ottelun tilastot voi katsoa tästä.

TuTon sarjapelit jatkuvat 24.6. Paattisilla paikallista Pamausta vastaan.

Seuran uusimmat

Turun Toverit ry

Sepänkatu 5b, 20700 Turku

toimisto@tuto.fi


Y-tunnus: 0142329-1