30
LOK
17.00
U17 (2005), U17 ylempi, alkusarja, lohko 3

Salon kiekkohait - TuTo   

Salo

Lauantai-illan huumaa Salon jäähallissa

Kiekko liukuu jäällä...mennään kovaa luistimilla..mailat heiluvat..tulostaululle tulee "vieras"-päähän numeroita yksi toisensa jälkeen. Olo on epätodellinen. Onko kyseessä kiekkoilta? Ei musiikkia, ei kuulutuksia, ei taputuksia katsomossa, vaikka yleisöä jopa naapurikaupungeista asti sekä runsaslukuisasti kotiseuran valmennustiimiä. Tällaista tunnelmaa ei Salon jäähallissa olla koskaan aiemmin koettu.

Mutta toinen erä todisti sen, että kyseessä on kuin onkin hokia TuTo vastaan Salon kiekkohait. Hain kuulutus- ja musiikkilaitteisto oli kärsinyt brexitin, mutta tosien erän alussa kaikki toimi mallikkaasti:) Ensimmäisessä erässä TuTo siis veti 5 maalia häkkiin ja kahdessa muussa erässä molemmissa 2. Ahtinen teki kauden ensimmäisen hattutempun, mahtavaa! Silfver laukoi taidokkaasti 2 maalia ja Lindroosille, Kaukokarille, Jillylle ja Novitskiylle kirjattiin jokaiselle maali. Peli päättyi 9-1 Salon pimeässä illassa. Vaikka voitto oli selkeä, ei tainnut kumpikaan joukkue lähteä kovinkaan tyytyväisenä kotimatkalle. Molemmille joukkueille jäi nälkää kahden viikon päähän, jolloin taas kohdataan; kolmannen kerran tänä syksynä. Piilaaksossa kuiskitaan jo, että Haiparven rosteria kasataan vahvistuksilla ja lähtevät hakemaan revanssia. Myös Tuto teroittaa omia syömähampaitaan, jotta kahden viikon päästä ollaan valmiita kohtaamaan uudelleen Salossa. Toivotaan hyvää pelionnea Tutolle sekä parempaa kuulutus- ja musiikkionnea Saloon.

-Minna-



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Turun Toverit ry

Sepänkatu 5b, 20700 Turku

toimisto@tuto.fi


Y-tunnus: 0142329-1