Juniorijääkiekon vanhempien palautekyselyn tuloksiin reagoitu seuratasolla
23.11.2017 11:46 Uutiset / Jääkiekko etusivu

Tarkastelun alla vanhempien näkemykset TuTon Juniorijääkiekkotoiminnan laadusta: Kiitosta saivat erityisesti valmennus, luistelukoulu sekä yleinen henki - kehitystä vaativia osa-alueita on alettu työstää seuratasolla.

Tarkastelun alla vanhempien näkemykset TuTon Juniorijääkiekkotoiminnan laadusta

Viestintäliiga toteutti syyskuussa TuTon juniorijääkiekkotoimintaan liittyvän kyselyn harrastajien vanhemmille. Vastaajiksi muodostui B-, C-, D-, E- ja F-junioreiden vanhemmista 94 henkilön joukko, kiitos vaivannäöstänne! Olemme ottaneet saamamme palautteen tarkasteluun ja pyrimme nyt tuomaan esille, miten aiomme reagoida – tai olemme jo reagoineet – kehitysehdotuksiin.
Samalla voimme olla tyytyväisiä myös niistä monista positiivisista palautteista, joita saimme. Varsinkin valmennuksen taso, luistelukoulu, pienen seuran persoonallisuus ja perheenomaisuus, suhteellinen edullisuus, ylimääräiset jäävuorot ja taitojäät sekä yleinen hyvä henki korostuivat useissa vastauksissa. Näistä pidämme kiinni tulevaisuudessakin!

Koska tietyt aiheet toistuivat palautteissa, kerromme seuraavassa suoraan, millaisia suunnitelmia meillä on kyseisten ongelmakohtien ratkaisemiseksi:

Tiedottamisen vähyys, markkinoinnin puute ja verkkosivujen kehno laatu ja päivittämättömyys

Olemme julkaisseet 10.11.2017 uudet verkkosivut, joiden päivittämisestä on järjestetty koulutuksia ylläpitäjille. Sivuilta löytyvät nyt joukkueiden ja pelaajien kuvat, toimihenkilöiden yhteystiedot, ottelut, sponsorit ja uutiset. Sivut tarjoavat hyvät mahdollisuudet kerätä myös lisää sponsoreita: logojen lisääminen yritysten nettisivuille johtavien linkkien kera on helppoa ja mainostajien näkyvyys hyvää. Saatamme lähiaikoina tiedoksi seuran yhtenäisen mainoshinnaston.
Jokaisen joukkueen ylläpidosta vastaavat joukkueen valitsemat ylläpitäjät. Ylläpito tunnuksia on edelleen mahdollista luoda lisää esimerkiksi aktiivisille vanhemmille, jotka voisivat tuottaa sivuille sisältöä otteluraporttien, kuvien ja uutisten muodossa. Toivomme, että joukkueet nostavat uutisia myös koko seuran pääsivulle. Verkko sivuasioissa voi olla yhteydessä Siniin (sini.paakkinen@tuto.fi), joka on aloittanut työskentelyn TuTo ry:n toimistosihteerinä syyskuussa. Ottakaa koppia, ajan tasalla olevat sivut ovat meidän kaikkien yhteinen asia!

Varustekustannusten kalleus

Uusilta verkkosivuilta löytyy julkinen VARUSTEPÖRSSI, ottakaa se rohkeasti käyt töön! Ilmoitus on näkyvillä yhden (1) kuukauden ajan, ja sitä on mahdollista muokata tuonakin aikana julkaisun yhteydessä saatavan pin-koodin avulla.


Tarve panostaa valmennuksen pedagogiikkaan

Olemme osallistumassa yhtenä pilottiseurana lasten ja nuorten urheilutoiminnan laatutekijöihin panostavaan yhteistyöhankkeeseen. Tarkoituksena on kehittää juuri niitä tekijöitä, jotka ovat olennaisia lasten ja nuorten liikuntainnostuksen herät tämisessä ja ylläpidossa: yhteistyötä vanhempien kanssa, valmentajien pedagogisia taitoja ja kykyä kohdata lapsia, harrastukseen suhtautumista hyvinvointia lisäävänä toimintana niiden kohdalla, jotka eivät halua edetä kilpatasolle ja sellaisen eri lajien välille rakennettavan yhteistyön kehittämistä, joka tukee lasten ja nuorten liikunnan kokonaisvaltaista ja pitkäkestoista roolia elämässä. Samassa sivutaan unen, psyykkisen terveyden ja ravinnon tärkeyttä. Hankkeen tarkempi sisältö ja toteutustapa ratkeaa myöhemmin, mutta luultavasti mukana on esimerkiksi mentoritoimintaa.

Huomion kiinnittäminen ravintoon ja terveellisiin elämäntapoihin

TuTo ry haluaa tarjota mahdollisuuden osallistua Turun yliopiston tutkimukseen, jossa selvitetään yksilöllisesti lapsen ravintotottumuksia sekä ruumiinrakennetta. Tutkimus koostuu ruokapäiväkirjan täyttämisestä, kyselystä sekä tutkimuskäynnistä. Kannus tamme kaikkia asiasta kiinnostuneita vanhempia, joilla on kohderyhmään (7-13-vuotiaat) kuuluvia lapsia, ilmoittamaan yhteystietonsa sähköpostitse (akora@utu.fi) tai tekstiviestillä (0503392635). Tutkimukseen on mahdollista osallistua vuoden 2017 loppuun asti. Tarkempaa tietoa tutkimuksesta liitteenä.

Kasvatuksellisiin asioihin puuttuminen

Haluamme korostaa toiminnassa hyvän kaveruuden ja käytöstapojen tärkeyttä, ja siksi palkitsemmekin yhdessä Live Nationin kanssa kaksi vähintään 13-vuotiasta urheilijaa, jotka ovat osoittaneet reiluutta ja hyvää kaveruutta muita kohtaan. Palkintona on lippu Mikael Gabrielin ja Isac Elliotin konserttiin Turun Logomossa 7.12. klo 19. Ehdotuksia palkinnon saajasta voivat lähettää harrastajat, vanhemmat ja toimihenkilöt osoitteeseen sini.paakkinen@tuto.fi torstaihin 30.11. mennessä. Lopulliset valinnat tekee Henry Toivari yhdessä toimistohenkilökunnan kanssa, ja palkittavien nimet julkaistaan seuran nettisivuilla perjantaina 1.12.
Olemme myös saattaneet valmennuksesta vastaavien tiedoksi, että niin lasten kuin aikuistenkin kielenkäyttöön toivotaan kiinnitettävän enemmän huomiota. Lisäksi seura pitää hyvin tärkeänä terveellisiin elämäntapoihin kannustamisen oman esimerkin kautta. Myös tästä olemme keskustelleet.


Joidenkin pelaajien suosiminen suhteiden takia – ja toisaalta sosiaalikiekko

Jääkiekon valmennuspäällikkö on vetänyt tarkan linjauksen, jonka mukaan TuTossa ei ole tilaa pelaajien suosimiselle suhteiden perusteella. Jokaiseen suhtaudutaan yksilönä ja omana toimijanaan. Asiaan pyritään myös jatkossa kiinnittämään yhä tarkempaa huomiota ja asiasta muistutetaan myös joukkueenjohtoa ja valmennuspuolta.

Se, että kilpasarjassa pelataan nk. sosiaalikiekkoa, on hieman monimutkaisempi asia. TuTo on seurana sellainen, että se haluaa nimenomaan tukea kaikkien liikuntaharrastusta, mutta antaa myös väyliä kehittyä ja panostaa kunnianhimoisemmin jääkiekkoon. Sitä, miten kummatkin näkemykset kyetään ottamaan huomioon ja aiheutuuko niiden toteuttamisesta ristiriitoja, tullaan pohtimaan tulevaisuudessa yhä enemmän.

Treeniaikojen myöhäisyys ja taitojäät

Suurin osa oli tyytyväisiä treeniaikoihin ja erittäin tyytyväisiä valmennukseen. Silti joillekin treeniajat tuntuivat liian myöhäisiltä. Tämä on valitettavaa, ja seura tekee kyllä aina parhaansa saadakseen parempia jääaikoja. On kuitenkin huomioitava, miten olemme suhteellisesti erittäin hyvässä asemassa: Turun kaupunki tarjoaa ilmaista jääaikaa alle 20-vuotiaille, mikä on sinänsä melko ainutlaatuista suurten kaupunkien kohdalla. Tästä on syytä olla kiitollinen, sillä päätös vaikuttaa suoraan siihen, että kykenemme pitämään harrastemaksut kohtuullisina. Taitojäät ovat arvostettuja, mutta joillakin oli se kuva, että ne eivät koske enää vanhempia. Haluamme kuitenkin tuoda esille, että taitojäällä käy pelaajia myös aina B-ikäluokasta saakka. Muutenkin pyrimme siihen, että joukkueet ovat tasa-arvoisessa asemassa – ellei joukkue itse ole ilmaissut haluavansa ainoastaan ”höntsäillä”, jolloin tarjottavia resursseja (kuten esimer kiksi harjoituskertojen määriä) on hieman rajattu yhteisymmärryksessä joukkueen johdon kanssa.

Toivomme, että koette meidän suhtautuvan antamaanne palautteeseen asiallisesti ja sen vaatimalla intensiteetillä. On tärkeää, että kaikilla on seurassa hyvä olla. Otamme mielellämme vastaan palautetta, niin positiivista kuin negatiivistakin, myös jatkossa.


Hyvää syksyn jatkoa kaikille juniorijääkiekon piirissä toimiville harrastajille, toimihenkilöille ja vanhemmille! Jatketaan yhdessä hyvän hengen ylläpitämistä!


Ystävällisin terveisin 23.11.2017,
Tuto ry Juniorijääkiekko



   
Lisää uutisia
Jääkiekko
«  Joulukuu   »
Kategoriat